»On nyt tavaraa», naurahti toinen vastaan. »Monta säkillistä konjakkia ja vielä lisäksi muita juotavia…
Mutta elä sinä…»
»Minäkö…!»
»No, luotan nyt sinuun, niinkuin ennenkin… Vaan elä sano mistä sait…»
»No huihai…»
Hevosen syödessä kauroja juttelivat miehet siinä minkä mitäkin tullikavalluksesta, joka nyt taas tänä talvena oli noussut entiseen voimaansa, vieläpä isommaksikin.
Niissä hommissa olivat nytkin sekä Ranta-Jussi että Rämä-Heikki. Ranta-Jussi oli nyt päässyt Lampan uskotuksi mieheksi ja Jussi oli vuorostaan ottanut Rämä-Heikin apurikseen. Kuiskaamalla miehet puhelivat, vaikkei ketään kuulijaa ollut näkösällä. Mökin mies, Kaakkuri-Janne, joka oli molempien miesten uskottu, istuskeli ölvinä pirtissä, vaikka tiesikin, mitä miehet kuorman luona puuhasivat. Rämä-Heikki oli avannut suuren nahkalaukkunsa, johon Ranta-Jussi luki pulloja, »olkirokkiin» pistettyjä.
Paljon niitä siihen meni, ja kun oli täyteen pannut, nauhoitti
Rämä-Heikki laukun ja nostaen sen selkäänsä virkkoi:
»Raskaspa siitä tuli, mutta kyllä se kevenee, kun Suomen puolelle pääsen…»
Säkki, josta Ranta-Jussi oli pulloja ottanut, oli tyhjennyt puolilleen.