— Mitähän perhanaa tämä nyt on! — mietti Jussi ja teroitti kaikki kuulohermonsa.
»Kiitän», kuului Saalkreenin ääni. »Mutta ikäväkseni en voi nyt viettää syntymäpäivää, niinkuin lupasin…» Tirkka ja toiset tullimiehet alkoivat päivitellä ja tiedustella, mikä este nyt niin äkkiä tuli… että sepä nyt oli…
»Luin aivan vasta kirjeen ja se on niin tärkeä, että… Viivyn päivän tai pari matkalla… Mutta halusin tulla ilmoittamaan…»
— Ahaa, — mietti Jussi ja hytkyi hyvästä mielestä.
»No jopa se nyt oli, ja minä Saalkreenia varten nisutkin leivotin», kuului Tirkan ääni.
»Halusin sanoa, että ette joisi humalaan itseänne ja muistaisitte velvollisuutenne», kuului taas Saalkreenin ääni.
»Ei ole isoja juotavia», kuului Tirkka vakuuttavan.
Sitten alkoivat puhella kaikin yhteen ääneen, niin ettei Jussi saanut selvää eikä kuullut kuin joitakin sanoja. Lamppaa kuuli hän mainittavan useamman kerran, ja kerran oli kuulevinaan Keskitalon Hermanninkin nimen.
— Nyt siellä pohtivat, ja Saalkreeni antaa ohjeitaan, — mietti Jussi
seinän takana, koettaen saada kuuloonsa joka sanan. — Nyt puhuu
Jönssonni… nyt… Se on Fynken ääni… Nyt… rämisee Saalkreeni…
Jo hyvästelevät!… jo hyvästelevät!…
Kuului, että ovi aukeni ja portailta alkoi häly kuulua, mutta Jussi ei liikahtanut paikaltaan. Jo käännettiin hevosta, ja äänten seasta kuului aisatiuku helähtävän harvakseen hevosen kääntyessä… Mutta muutaman minuutin perästä se alkoi helistä nopeatahtisesti, josta Jussi ymmärsi, että hevonen oli poismenossa…