Samalla ilmestyivät tullimiehet pirttiin ja alkoivat puhua kovemmalla äänellä. Tirkka pyöri joukossa, pullo kädessä, ja käski uutta totia tekemään…
— Hyvä tulee! — myhähti Jussi, astui suksilleen ja hiihti suoraan
Lampalle.
Joonas sattui olemaan tallin luona. Hänelle puhui Jussi muutamia sanoja melkein kuiskaamalla ja puhalsi menemään rantakujasta jäälle. Konttorin ikkunaan ei vielä ollut vedetty kaihtimia, ja Jussi näki patruunan kävelevän lattialla sikaari suussa…
Vinkeää vauhtia hiihti Jussi Suomen puolelle ja suoraan Keskitaloon.
Pihalla pyöri miehiä, ja kaksi korkeaa kuormaa oli valmiiksi pantuna ranta-aitan edessä, mutta hevosia ei ollut valjastettu. Friikon veljekset olivat kumpikin hevosineen saapuneet ja olivat juuri lähtemässä kuormia panemaan, kun Jussi ilmestyi joukkoon.
»Hee, mitä kuuluu?» kysyi Hermanni Jussin nähtyään. Hän oli nähtävästi ottanut hyvänlaisia ryyppyjä, — rohkeimmillaan oli ja puhuessaan höysti lauseensa kirouksilla. Maistaneet olivat jo Friikon veljeksetkin ja talon renki Käyrä-Helmeri jahkaili, sikaari suupielessä, että eikö jo saa valjastaa hevosia…
»Malttakaa hetkinen vielä!» sanoi Jussi, käski sitten Hermannin nurkan taakse ja siellä kuiskailivat keskenään tovin aikaa. Hermanni keskustelun lopussa remahti nauruun ja virkkoi:
»Voi saakeli!»
Sitten erosivat.
Jussi läksi takaisin Ruotsin puolelle. Ilma oli nyt lauhtunut, kuunpohja oli ja taivas oli paksussa pilvessä. Ei erottanut Ruotsin puolen taloista tulia eikä joella äskeistä suksen latua. Jussi noudatti tikkatietä, joka vei suoraan Lampalle.