Kun kaikki tuodut tavarat oli saatu aittaan ja ovi lukittu, otti Hermanni pullonsa ja tarjosi kaikille, tarjosi Israelillekin, joka, vaikka ei ollutkaan viinamies, otti aika siemauksen.
Sitten lähtivät täyttä juoksua ajamaan Makon kylään päin, josta vasta oli määrä poiketa Suomen puolelle. Nyt ajoivat kaikin peräkkäin, tyhjillä liisteillä istuen ja rallatellen. Ennen Makon kylää tuli taas joitakuita kuormahevosia vastaan, mutta kavaltajat ajoivat juoksua sivu, että lumi pölisi. Makon kylästä ajoivat jäälle ja siitä Suomen puolelle.
Kun pääsivät perille Keskitaloon, oli määrä, että heti pannaan uudet kuormat ja lähdetään yhtäkyytiä toistamiseen, ellei Ranta-Jussi ole kieltoa lähettänyt. Mutta konjakki oli loppunut, sillä Jussi ei ollut Hermannille antanut kuin verrattain vähän, luvaten poikansa Jannen matkassa lähettää lisää, jotta saavat uudet virkistykset, kun toisen kerran lähtevät poikki viemään.
Ja kun nyt yhtaikaa tomahuttivat ajaa Keskitalon pihaan, ilmestyi
Ranta-Jussin Janne tallin porstuasta ja kuiskasi Hermannin korvaan:
»Apepurtilossa on kaksi pulloa… Mutta käski olla vinkeästi matkassa ja panna heti uudet kuormat…»
»Hyvä on!» sanoi Hermanni. »Mitä sanoi Jussi kuuluvan?» kysyi hän sitten Jannelta.
»Käski sanoa, että tie on auki taivasta myöten», vastasi Janne, hänkin innostuneena kavalluksen onnistumisesta.
Hermanni komensi toiset miehet panemaan kuormia ja alkoi itse kiskoa pulloista korkkia…
»Vähänpä sitä tuli!» sanoi Käyrä-Helmeri, kun näki, ettei Hermannilla ollut kuin kaksi pulloa.
»Ei kaikkia yhdellä kertaa», vastasi Hermanni.