Rallatus tuntui tulevan yhä likemmäksi, kuuluen nyt jo tieltä, suoraan heidän edestään.
»Jönssoni on!» vakuutti Jussi, ja he lähtivät molemmin kävelemään
Lampan tienhaaraan, josta kääntyivät pihaan.
»Menemme piiloon, jos pihaan tulee», sanoi Jussi. »Jos se piru tuntee meidät, niin se arvaa, että jotakin on tekeillä!»
He kuulivat Jönssonin rallattavan tienhaarassa ja askelen äänestä päättivät, että pihaan kääntyy. Ja kuta likemmäksi taloa saapui, sitä hiljemmin alkoi rallattaa, ja kun pihaan tuli, niin lopetti laulunsa kokonaan.
Joonas ja Jussi piiloutuivat halkovajaan. He kuulivat Jönssonin kävelevän ympäri pihaa ja itsekseen kiroilevan. Talo oli aivan pimeänä ja ovet lukossa. Konttorista ei päässyt valo tuikkimaan, ja muissa huoneissa oli pimeää. Jönssoni kävi kuistin ovella, jyskytti pirtin ovea ja tallin oveen potkaisi ja itsekseen kuului kiroilevan.
»Kyllä se siitä lähtee ja menee takaisin Tirkan tuvalle», toivoi
Jussi… »Eivät sieltä juotavat kesken lopu!»
Tallin luona tuntui Jönssoni kuitenkin seisahtuvan, koska ei askelten ääntä kuulunut. Mutta hetken kuluttua alkoi kuulua niinkuin kävelisi keskellä pihaa. Nyt ei kiroillut, vaan ärisi muuten.
»Jo lähtee maantielle päin!» kuiskasi Jussi.
Askelten ääni kuuluikin jo maantiehen nousevalta tieltä, mutta samalla alkoi maantieltä päin kuulua muita ääniä, jotka Jussi hoksasi heti Fynken ja Kruukin ääniksi.
»No nyt tuli kumma! Ne tulevat toisetkin! Kelvotonta miestä sitä Tirkkaa, kun ei saattanut nyt noita viekastella pysymään sisällä, vaan päästi ulos!» päivitteli Jussi.