Hän toivoi kuitenkin, että poistuvat pian takaisin, kun eivät mitään näe eivätkä kuule. Mutta tullimiehet olivat jo siksi maistelleet, ettei heidän ollut kylmä eikä nälkä. Jussin ja Joonaan harmiksi jäivät he, kun vastakkain tulivat, juttelemaan keskelle tietä.
Yö oli hiljainen, lauhkea ja pimeä, eikä mistään päin kuulunut ääniä. Kerran kuitenkin tuntui Jussista, että ylempää, missä kavaltajain tuli poikki kulkea, kuului kuin ulvova huuto.
— No, ei hätää vielä, — mietti Jussi. — Mutta jos lähtevät ylöspäin, niin…
Hän ei saanut selvää, mistä tullimiehet puhelivat, mutta Jönssonin nauru kuului joskus joukosta.
Silloin yhtäkkiä otti Jussin korva ääntä joelta päin, suoraan Lampan rannasta. Se ääni tuntui syntyvän siitä, että hevonen juoksi ja reki ratisi.
»Kuka perkele…!»
Jussi ei ehtinyt sanoa muuta ennenkuin hevonen porhalsi pihaan, ajaja istuen korkean kuorman päällä. Silloin vasta tullimiehetkin tulijan äkkäsivät, ja rohkeimmillaan kun olivat humalassa, karkasivat he hevoseen kiinni…
Syntyi kauhea meteli. Jussi tunsi selvästi Keskitalon Hermannin äänen… Huutoa, kirouksia ja pauketta kuului, laukesi kerran revolverikin…
Jussi kuunteli kuin tulisten hiilten päällä ja hänen ajatuksensa lensivät kuin salama… Sen se teki Hermanni! Siinä nyt patruuna näkee!
»Missä Ranta-Jussi on? Hoi!» kuuli Jussi Hermannin hoilaavan.