Alkoi liikkua huhuja, että Lamppaan oli tuotu monta kymmentä kuormaa. Tullimiesten raivo, joka näinä päivinä oli noussut täyteen vimmaan, kohosi suunnattomaksi. Sillä tiedettiin kertoa, että Keskitalon Herman niitä takavarikoitu hevonen oli aamuvarhaisella nähty Keskitalon pihalla, voikuorma perässä. Saalkreenin vimma oli kaikkein vihaisin, sillä oli tullut tiedoksi, että hänet oli huiputettu lähtemään Rovanjärveen…
Kolmantena päivänä saapuivat tullimiehet miesjoukolla Lamppaan, kotitarkastusta pitämään. Makon kylän ja Jafetin kylän tullimiehet olivat lisänä, niin että heitä oli kaksitoista miestä. Kaikki talon makasiinit, ulkohuoneet, tallit, navetat ja vainiolla olevat heinäladotkin tarkastettiin ja sysittiin rautakrasseilla. Mutta tullitta tuotua tavaraa ei löytynyt mistään. Patruuna seurasi toimitusta kahden todistajan läsnäollessa ja nauraa hökerteli. Tullimiehet kirosivat ja lupasivat muistaa.
Kiukkuaan purkaen saivat tullimiehet lähteä talosta tyhjin käsin.
Mutta he vannoivat kostavansa ja koettivat saada selville, oliko todella sinä yönä, jona Saalkreeni oli mennyt Rovanjärvelle ja toiset tullimiehet viettäneet syntymäpäivää Tirkalla, »luntreijattu» ja mitä oli tuotu ja kutka olivat olleet liikkeellä. Asia tuntui tullimiehistä hämärältä. He tiesivät hyvin, että Lampalla täytyi olla joku neuvonantaja ja rohkea mies Suomen puolella, joka järkeä jakoi ja neuvoja antoi. Lamppa itse ei hoksannut eikä uskaltanut, samoin tiesivät ja tunsivat tullimiehet Keskitalon Hermanninkin, ettei hänestäkään ollut neuvonantajaksi. Oli monta kertaa joutunut tyhmyytensä takia tullimiesten kynsiin ja menettänyt poikkivietävänsä.
He vaanivat Lampan ympäristöllä joka yö, kulkivat päivillä Jafetin ja Makon kylässä ja koettivat saada selkoa. Sen verran he saivat eräältä rahtimieheltä tietää, että monta kuormaa oli tullut vastaan Makon kylän tiellä samana yönä, mutta yhtään miestä ei ollut rahtimies tuntenut. Kun lisäksi samalla viikolla tuiskusi kauhean paljon lunta, ei jälistä saanut mitään selvää. Korven Israelia eivät ymmärtäneet epäilläkään, eivät olleet koskaan häntä Lampan puheilla nähneet ja muutenkin tiesivät, ettei siinä talossa juuri kukaan käynyt. Tiedustelumatkoillaan saivat he kuulla vihdoin, ettei Tirkka syntymäpäiväänsä ollut omin varoin viettänyt, mutta muualta oli juotavat hankittu ja palkattu Tirkka juottamaan. Ja vähän kerrallaan alkoi heille selvitä, että heitä oli petetty hävyttömästi. Rovan Mantan kirje Saalkreenille — sekin kuului samaan juttuun.
Mutta kuka oli tuon kaiken takana?
Ranta-Jussi oli osannut niin viisaasti välttää, etteivät he olleet Jussia nähneet kahteen vuoteen. Jussi vältti aina tulemasta yhteen heidän kanssaan ja kun Lampalla kävi, niin kävi aina niin salaa, etteivät tullimiehet nähneet. He olivatkin unhoittaneet koko miehen eivätkä häntä nytkään muistaneet.
Mutta sitten kun saivat kuulla, että Tirkan syntymäpäivänvietto oli keksitty heitä varten ja muistivat Ranta-Jussin joskus nähneensä Tirkan tuvalla, alkoivat he aavistaa, että Ranta-Jussi oli joukossa.
Saalkreeni sen ensiksi hoksasi ja päätti eräänä yönä — viikon päivät olivat jo kuluneet kavallusyöstä — pitää vahtia, kävikö Jussi Lampalla. Saalkreeni tiesi jo vanhastaan, että Jussia ei näkösen päähän pääse, jos se saapi vähänkin vainua. Hän oli keksivinään mainion keinon. Hän kääriytyi valkoiseen lakanaan ja meni joelle tien viereen maata. Siinä makasi lakana ympärillään puoleen yöhön.
Ja jo aamupuoleen yötä kuulee miehen hiihtävän Suomen puolelta, ja kun mies hiihtää hänen vierestään, tuntee Saalkreeni hiihtäjän Ranta-Jussiksi. Ei näytä Jussi huomaavan mitään, vaikka aivan läheltä hiihtää. Saalkreeni seuraa Jussia, yhä lakana hartioilla, ja kuulee, että Jussi menee Lampan pirttiin…