Komentaisi Ruhmulaisen etupäähän, niin se pian joutuisi kruununmiesten kynsiin… — Kuuluu olevan jo Ruotsin puolen tullimiehillä semmoinen valta, että saavat ottaa Ruhmulaisen kiinni, milloin vain tapaavat Ruotsin puolella luntreijaamassa. Se on näinä vuosina tullut niin huonoon huutoon, kun Viikluntin kauppiaalle on luntreijannut… Ja kun viime talvena Viiklunti hävisi ja köyhtyi, niin loppui Ruhmulaiselta työ, ja nyt minun turviini pyrkii.

Jussi mietti ja mietti. Nyt täytyi yrittää… Sitä ei tiennyt minä hetkenä Lampastakin tulisi köyhä. Rikas se oli olevinaan Makon kylän Viikluntikin, mutta kun meni takavarikkoon vähän enemmän, niin kintaat löi pöytään ja kuului nyt olevan Jällivaarassa laukkukauppiaana. Sillä lailla vielä voisi käydä kämpällekin, jos enemmältä vahinkoja alkaisi tulla…

Jussi muisti kaikki, mitä tullimiehet olivat Lampassa sanoneet ja uhanneet. — Ne tiesivät, että tavarat olivat Korven Israelissa olleet! Mutta sieltä ne eivät niitä enää näppää ja tuskin pääsevät jäljille… en usko…

Nyt oli kerännyt ja säästänyt rahaa niin paljon, että hänellä nyt oli enemmän kuin koskaan ennen eläissään. Jos Ruhmulainen tietäisi! Nyt olisi paras aika yrittää… Ostaisi koko kuorman konjakkia ja lähtisi ylimaahan…

Mutta kuinka pääsisi erilleen Ruhmulaisesta, niin ettei se saisi vihiä!

Jussi mietti ja mietti, ja viimein hän oli hoksaavinaan keinon…

Ja siihen hänkin nukkui.

* * * * *

Seuraavina päivinä ei Jussi käynyt Ruotsin puolella ollenkaan. Kylällä oli käynyt, ja kerran oli Keskitalon Hermanni poikennut Jussin pirtille. Ruhmulainen makaili mökissä ja söi Jussin ruokaa ja keitteli väkevää kahvia. Jussin poika, Janne, oli kotoaan kadonnut, mutta Jussi ei ollut tietävinään, mihin oli mennyt.

»Lienee mennyt ketunpyydyksiään katsomaan», sanoi Jussi Ruhmulaiselle.