Hänen suunsa meni muikeasti irviin ja hän tempasi ohjista.
»Hei vaan ruuna!» karjaisi hän ja antoi taas hölkätä pitkän matkaa.
— Isosti se nyt näyttää rupeavan yrittämään, patruuna, jatkoi Jussi taas mietteitään. Keskitaloon kuuluu saapuvan kuorma kuorman perästä, vaan vähän on vielä yli saatu ja vielä vaikeammaksi kai käy tästä puolin, kun kuulutaan tullimiehiä taas lisätyn… Mutta, vanherkki vieköön, jos kaikki käy niinkuin olen miettinyt, niin… Ja miksei käy, kun viisaasti ja varovasti ollaan parissa… On nyt konjakkia, ettei kesken lopu…
Taas meni Jussin suu muikeaan irviin…
— Oikeastaanhan tämä minun tuumani on Palomäen Santeri-vainajan keksintö, vaikkei hän sitä ehtinyt toimeen panna. Mutta usein siitä puhui minullekin… Viimeiseksi päivää kahta ennen kun tulivat ja löivät raudat jalkoihin. Oli se olemassa ovela ja viisas mies, Santeri-vainaja… Ei sitä ole toista tällä perällä… Keskitalon Hermanni tuo nyt yrittelee ja on rohkeakin ja julman vankka mies, mutta ei ole äly eikä hoksinki niin terävä kuin oli Santerilla… Eipä luota patruunakaan vielä häneen, omalla vastuulla saapi tuoda poikki, jos tahtoo… Ja on tuo tuonutkin ja onnistunutkin, mutta kuinka käynee, kun isommalta pitää liikkua…
Jussi pääsi kylän raitille, jossa maantie teki mutkia, väliin ihan rakennusten seinän vieritse kulkien. Ketään kulkijaa ei kuitenkaan tullut vastaan ja Jussi antoi ruunan hölkytellä ehtiäkseen pian kylän toiseen päähän, jossa taas alkoi taival.
Mutta ehdittyään kylän päähän kuuli hän edestään kovaa aisakellon kalkatusta, jonka tunsi Saalkreenin, vihaisimman ja nokkelimman rajavartijan, aisatiu'uksi… Patruuna oli varoittanut tullimiehistä, vaikkei konjakkikuorman kuljettaminen Ruotsin puolen maantiellä ollutkaan laissa kielletty. Heitä oli hyvä vältellä sekä patruunan että hänen itsensäkin vuoksi. Jos tullimiehet tuntisivat Jussin, alkaisivat he vainuskella ja arvella, että jotakin oli tekeillä. Ettei hän herättäisi mitään huomiota, jäi hän kuorman perään kävelemään ja ohjasi hevosta vasempaan tiepuoleen, niinkuin ruotsalaisten tapa on.
Jo ajoivat kohdalle ja Jussi tunsi Saalkreenin äänen, joka kysyi:
»Varthän ska lasset?»
»Från Haparanda till Kengis», vastasi Jussi nostamatta naamaansa kauluksen sisältä ja pannen niukan ruotsinkielentaitonsa liikkeelle.