»Kuuluivat viime yönä vieneen Keskitalon Hermannilta hevosen ja kuorman… ja aamulla Käyrä-Helmeriltä hevosen, Hermannin hevonen sekin.»
»Ja Lampan tavarat tietenkin?»
»Lampan tietenkin. Oli päivällä tullut Keskitaloon kaksi jauhokuormaa, niin Hermanni pöllö lähtee ajamaan yli ja ajaa suoraan tullimiehille syliin… Ja vielä komentaa renkinsä Käyrä-Helmerin perässä ajamaan… Sillälailla käy, jos aina juopi itsensä sikahumalaan, kun luntreijata aikoo, ja juottaa sen vähäjärkisen renkinsäkin… Nyt menetti molemmat hevosensa.»
»Ei kuulu olevan siitäkään Hermannista enää siihen hommaan», arveli
Ruhmulainen.
»No minun laskuni mukaan on jo kymmenes kerta, kun hevosensa menetti, ja kuuluu näistäkin toinen, se musta tamma, olevan tuhannen markan hevonen.»
»Sillä lailla… niin sitä miestä opetetaan.»
Niin keskustelivat Jussi ja Ruhmulainen, muistelivat entisiä öisiä
retkiään, jolloin ei tullimiehiä pelätty, vaan miesvoimalla ajettiin
Ruotsin puolelle ja lyötiin ruoskalla sitä, joka ei edestä ehtinyt.
Mutta nyt ei enää käynyt niin.
Kun ilta tuli, lähtivät molemmat miehet suksilla liikkeelle, ylöspäin hiihtäen.
He hiihtivät jokirantaa sivu talojen ja olivat jo kirkon kohdalla.
»Mihin asti aiot?» kysyi Ruhmulainen, joka hiihteli perässä ja luuli, että Keskitaloon mentäisiin.