»Vielä vähän ylemmäksi», vastasi Jussi.
Pimeä ilta oli, mutta suksikeli oli hyvä.
He saapuivat jo Makon kylän kohdalle. Sieltä tuikkivat tulet ja näkyivät selvästi suomenpuoliselle rannalle, kun joki oli kylän kohdalta hyvin kapea.
— Mitähän se on? — mietiskeli Ruhmulainen, perässä hiihtäessään. Hän ei vähääkään ymmärtänyt, mitkä tuumat Jussilla olivat. Hän tiesi kyllä, että Lampalla oli kauppa Makon kylässäkin, mutta ei ollut kuullut, että sinne olisi koskaan uskallettu mitään kavaltaa, kun kolme tullintiestä asui kauppatalon vieressä… Piru se on uskaltamaan Jussi, ja mitä lienee näinä päivinä hommannut ja miettinyt.
Makon kylän kohdalle asti hiihtivät he jäätä, mutta siinä kun Ruotsin puolelle menevä tikkatie tuli vastaan, läksi Jussi nousemaan suomenpuoliselle rannalle, hiihtäen taloa, Rantaojaa, kohden.
Ruhmulainen tiesi, että ennen aikaan Rantaojassa tallennettiin
Viikluntin kauppiaan tavaroita ja että Rantaojankin miehet usein
ottivat osaa »yötyöhön», mutta eivät koskaan omilla hevosillaan.
Olisiko Lampalla nyt Rantaojassa tavaroita?
Juuri kun saapuivat pihaan, kuiskasi Jussi Ruhmulaiselle:
»Mene sinä tuonne nurkan taakse!»
Ruhmulainen totteli ja jäi nurkan suojaan seisomaan. Hän kuuli pihalla liikuttavan ja puheltavan, kuuli, että tallista talutettiin hevonen ja valjastetuin.
Hetken päästä ilmestyi Jussi nurkan taakse, suuri sudennahkainen turkki olalla.