Niin oli Jussi Joonasta neuvonutkin, ja hän heitti säkin aittaan sisälle, mennen itse perässä, ja löi oven kiinni.
Mutta Jussi laski täyttä ravia pihaan, istuen tanakkana kuskipallilla, ja reenperässä selkäkenossa istui Ruhmulainen, korkea turkinkaulus pystyyn nostettuna…
Hevonen tulla tömähti pihaan.
Tullimiehet riensivät paikalle ja pysäyttivät.
Mutta huomattuaan, ettei reessä näyttänyt olevan muuta kuin joku susiturkkinen herrasmies, kohottivat he vain vähän nahkasia ja käskivät ajaa menemään.
»Tack!» sanoi Jussi ja laski menemään kujasta maantielle, niin että oli tienhaarassa lyödä kumoon. Mutta kun olivat päässeet palasen matkaa, pysäytti Jussi hevosen, päästi aisatiu'un pois aisasta ja sitoi pikkutiu'un kiinni.
»Jopa kävi hyvin… Ryypyt tarvitsisimme!» sanoi Ruhmulainen.
»Elä nyt hätäile! Vastahan tämä on alkua… Tulevalla kerralla otamme kaksi säkkiä… kyllä sinä ehdit kaksikin säkkiä heittää aitan portaille, kun minä siinä kohden ajan hitaammasti», sanoi Jussi.
Ruhmulainen murahti. Hän ei ollut tyytyväinen, kun ei tämmöisessä hommassa saanut ryyppyä. Mutta Jussi antoi hevosen juosta ja käänsi takaisin Suomen puolelle Makon kylän heinätietä, joka kulki saaren poikki melkein Suomen puolelle asti.
Kun pääsivät takaisin Rantaojaan, niin Jussi kantoi pihapuodista kaksi säkkiä Ruhmulaisen syliin ja kiskoi turkinliepeet päälle…