»Tästä poikki kairan Ruotsin puolelta», selitti mies.
»Kuka sitä oli kuljettamassa?» tiedusteli Jussi.
»Kutsuvat Friikon Antiksi, Tornionjoelta… Syystalvella jo annoin rahat ja lupasi tuoda, vaan kaikki olivat ottaneet, Antin omatkin viinat…»
»Olipa se…» arveli Jussi.
Kun he pääsivät metsän laitaan, kaivoi Jussi erään kuusen juurelta säkin ja virkkoi:
»Siinä ovat nyt viimeiset… viisitoista pulloa kolmen konjakkia.»
»Myy kaikki! Ota mitä tahdot!»
Jussi määräsi korkean hinnan, mutta Sodankylän mies laski pullot ja maksoi kylmäverisesti koko summan. Nosti sitten säkin selkäänsä ja läksi astumaan markkinapaikalle päin.
Jussi oli juuri saamiaan rahoja lompakkoon panemassa, kun hänen poikansa, Janne, ilmestyi taempaa suksilla hiihtäen.
Isä ja poika alkoivat keskustella. Viisaasti oli Jussi menetellyt. Janne oli vain vähissä erissä kuljetellut porolla konjakkipulloja Jyppyrä-Antin pirtiltä markkinapaikan taakse kuusikkoon, josta Jussi nouti pullon kaksi kerrallaan, milloin ei ostaja enempää tahtonut. Ei yhtään tullimiestä ollut sattunut Jussin eikä Jannen vastukseksi. Heitä oli onni suosinut. Ja niin kova menekki oli ollut, että nyt, kun ensimäinen markkinapäivä oli illassa, oli kaikki loppuun myyty.