Molemmin olivat hyvillään, sillä ansio oli ollut satumainen, ja
Jussilla oli nyt rahaa niin paljon, ettei koskaan ennen.
Mutta Janne, joka oli hämyssä kävellyt kahakäteen pitkin markkinapaikkaa, oli tavannut Friikon Antin, joka oli Jussia tiedustellut. Hän oli kuullut, että eräässä puodissa olivat poliisit tiedustelleet, oliko näkynyt pienoista miestä, jolla oli saukonnahka olkapäällä.
»Nyt ovat pirut jäljillä», sanoi Jussi.
He vaihtoivat lakkia ja turkkeja ja Jussi köytti saukonnahan takkinsa alle. Mutta ettei heitä yhdessä nähtäisi, määräsi Jussi, että pojan piti heti lähteä porollaan poikki kairan ajamaan kotia päin. Hän antoi pojalleen rahaa, ja jos joku kysyisi häntä, niin saisi vastata, että mihin lienee joutunut, kun läksi Rovaniemelle ketun- ja kärpännahkoja myymään.
Ja niin he erosivat.
Kun Jussi palasi markkinapaikalle, alkoi väki vähenemistään vähetä ulkoa, mutta kaupoissa oli vielä vilkasta liikettä. Jussi ja Janne olivat öitänsä viettäneet eräässä mökissä, jossa oli kaikennäköisiä kulkureita kortteeria. Niillä ei ollut näyttänyt olevan minkäänlaista hommaa, ja Jussi oli ollut huomaavinaan, että he epäluuloisesti häntä tarkastelivat.
Hän ei palannut enää yömökkiinsä, vaan poikkesi Ruokosen pihalle, aikoen jostakin taatusta paikasta pyytää yösijaa.
Siinä oli pihalla paljon miehiä, ja muuan tukinajosta Kemijärveltä palaava etelänpuolen mies kauppasi hevostaan. Hevonen oli vankka ja nuori ja verrattain hyvässä kunnossa. Tukkirekensä oli mies jo myynyt, mutta lupasi samaan kauppaan kaikki valjaat ja hyvän reslan.
Jussi sekaantui puheisiin ja tarkasteli hevosta. Hänen rohkeat tuumansa alkoivat toteutua. Rahaa oli hänellä paljo enemmän, kaksikin hevosen hintaa. Nyt sopi ostaa ja yrittää ylimaahan.
Hän oli menestyksestään ja rahainsa paljouden takia huumauksessa, ikäänkuin humalassa, vaikkei hän koko markkina-aikana ollut maistanut yhtään ryyppyä. Mutta hänen mielikuvituksessaan lenteli hauskoja kuvia siitä, että oli oma hevonen, jolla pääsisi menemään, ja sopisi silloin mennä ylimaihin viinakaupalle…