"Se on epäilemättä ollut Jaakkola-lurjus, joka minut on haastanut murhayrityksestä! Mutta jopa osui paikalleen!" riemuitsi Herrala. "Nyt se saapi itse västinkiä!"
"Niin miehet kertoivat. Saivat siinä sitten minun mökilläni ruokaa ja kahvia ja läksivät kävelemään ja tukkiajolle sanoivat menevänsä. Minä sitten aloin akalle tuumata, että jopa tekivät konnan työn, että jo pitäisi tulla ilmi. Mutta akka kielsi, että elä sekaannu koko asiaan. — Vaan kun minä sitten kuulin konsulentin lausunnon — olin miesjoukossa minäkin, — ja näin, ettei kukaan ymmärrä epäilläkään, että kaivoon olisi muualta vesi tuotu, niin arvelin: Jo pitää tämmöisen asian julki tulla! Ensin aioin lähteä asiasta Mallikylän Maaherralle ilmoittamaan, mutta…"
"Oikean miehen luo osasit, Mikko, kun tänne minun luokseni tulit", sanoi Herrala. "Oikeaan osasit ja oikein teit. Tästä nousee vielä hirveä elämä, Mikko. Savukyläläiset… enpä tiedä, vaikka laitettaisiin linnaan joka mies… Semmoisia saakelin hunsvotteja! Tästä asiasta nousee monta juttua, saat kuulla, Mikko…"
Ja riemuissaan pisti Herrala Mikolle setelin kouraan vaivoista ja äärettömän tärkeästä uutisesta.
Mutta lähtiessään sanoi Mikko:
"Ei huoli puhua mitään, että minun kauttani on asia selville saatu. Sen vuoksi näin myöhään tulinkin, ettei kukaan tietäisi minun täällä käyneen."
"Ole huoleton vaan, Mikko!" lupasi Herrala.
Mutta Mikon mentyä päätti hän lähteä heti Mallikylään, Maaherralle merkillistä uutista ilmoittamaan. Ei ollut aikaa vartoa aamun tuloa. Pian piti toimia!
Ja vaikka oli yö, alkoi hän hommata matkaan.
"Mihin nyt yöllä lähdet? Lähdetkö jalan vai hevosella?" kysyi emäntä sängystään.