Mutta nyt sattui Herralalle tilaisuus päästä mukaan. Ei nimittäin sopinut mitenkään, että Reikälä, vanha mies, joutuisi jalkapatikassa menemään Ollinvainioon asti. Rengillä oli mukamas kevätkiireitä, ettei hän mitenkään joutaisi saarnamiestä kyytiin. Itse täytyi isännän lähteä!
Saisi siinä sitten, loitompana ainakin, kuulla ja nähdä, miten tarkastusmiehet toimensa tekevät!
Ja Herrala oli kovin hyvillään. Ja niin lähtivät. Saarnamies istui etuistuimella ja Herrala takana ajajana.
"Oli toki hyvä, että Jaakkola jätti sen käräjäasian", sanoi Herrala.
"Oli", puhui Reikälä. "Kyllä se ensin vastusteli, mutta minä nuhtelin, ja niin leppyi…"
Ajoivat eteenpäin. Herrala ei malttanut olla kajoamatta meijeririitaan.
"Saapa kuulla nyt, mitä pidätte Ollinvainiosta?" sanoi hän suu naurussa.
"Niin, en tiedä", vastasi Reikälä vältellen.
"Mitä vesiasiaan tulee, — ja siitähän riita on alkanut, — niin sitä mieltä sentään ovat kaikki, että kyllä Ollinvainio jääpi jälkeen", sanoi Herrala.
"Niin, kuka tietää", vastasi Reikälä, nähtävästi tahtomatta ajatuksiaan lausua.