"Se on selvää… ja miten lienee lopultakin sen asian… Eikö liene
Jaakkola sittenkin kannattanut vettä kaivoon!" sanoi Herrala.
Saarnamies rykäisi.
Hänelle oli kerrottu, että Räisäs-Mikko oli keksinyt koko jutun, saadakseen Herralalta palkinnon. Mutta siitä saarnamies ei kuitenkaan virkkanut Herralalle mitään.
"Pitää muistaa ottaa huomioon kuitenkin ja koettaa saada selville, onko
Jaakkola kannattanut vettä", sanoi Herrala.
"Tottapa ne ovat toisetkin tarkastusmiehet sen huhun kuulleet", uskoi
Reikälä.
Kun he saapuivat lähelle Ollinvainiota, näkivät he jo monta miestä kävelevän Ollinvainiolla, ja toisilla oli lapio, toisilla rautakanki kädessään. Herrala ja Reikälä tunsivat jo pitkän matkan päähän kaikki. Siellä olivat naapuripitäjän tarkastusmiehet ja sitä paitsi Mallikylän Maaherra ja Savukylän Jaakkola ja Vankkala…
Siinä se nyt oli! Eivätpä olleet malttaneet olla poissa nuokaan! Kyllä kai Herralalla oli yhtä suuri oikeus sinne mennä kuin toisillakin!
Tienhaarassa laskeusi saarnamies kieseistä alas ja käveli toisten tarkastusmiesten luokse. Herrala ajoi hevosensa lähellä olevaan Martimon pihaan ja alkoi panna kiinni tallin seinään, joutuakseen hänkin toisten joukkoon.
Mutta kun hän parhaassa vauhdissa oli vaaksomassa Ollinvainiolle päin, tulivat Maaherra, Vankkala ja Jaakkola vastaan ja ilmoittivat, että tarkastusmiehet olivat käskeneet heidänkin poistua, sillä he eivät halua, että kukaan kuulee, mitä keskustelevat…
"Sepä saak…" sanoi Herrala, nyreissään.