Pahalla tuulella oli hän koko illan ja kummasteli ja vartoi vartomallakin, että tarkastusmiehet saapuisivat Ollinvainiosta…
Mutta heitä ei näkynyt tuleviksi ja kello kävi jo yhtätoista.
Silloin Herrala arvasi, että ovat yöpyneet Savukylään.
Seuraavana aamuna tulivat ja menivät suoraan rantavainiolle, eivät käyneetkään talossa.
Herrala katseli ikkunasta heidän hommaansa ja mieli mennä selittelemään, mutta kun ei ketään vierasta näkynyt, ei hänkään mennyt. Öystin Antti näkyi muistikirjaansa kirjoittelevan. Kirkkovaaran Aukusti mittasi kaivon syvyyttä, ja kaikin näkyivät maistelevan vettä.
— Kirkasta se on kuin viina, — sanoi Herrala itselleen.
Palstan laajuudenkin mittasivat ja kaivoivat syvän kuopan.
— Kaivakaa vaan, kyllä siinä maa kestää, — mietti Herrala.
Puolelta päivin saivat työnsä tehdyksi ja menivät sisälle Herralaan. Herrala kestitsi nisukahvilla ja sikareilla, mutta ei sanaakaan puhuttu meijeripaikasta. Muista asioista juttelivat. Eikä Herralakaan kysynyt.
Sitten ilmoittivat, että tänä iltana antavat lausuntonsa kirkonkylän Kauppilassa, — niinkuin välipuhe on. Sinne saavat kaikki tulla kuuntelemaan, jos tahtovat. He ovat parhaansa tehneet, eivät muuta voi.