Kun olivat ehtineet harjun päälle, josta jo näkyi jokiuoma ja taloja sen molemmilla rannoilla, esitteli Martti:
"Jos hiihtäisimme tätä männikköä pitkin harjun selkää palasen matkaa, niin kohoaa siitä puuton kallio, josta näkee mainion selvästi Rattostunturille…"
"Me hiihdämme sinne!" kuuli Martti Helvin sanovan.
Hyvä Jumala! Helvin ääni helähti kuin Esteri-vainajan ääni. Martti tunsi olevansa kuin kuumeessa, eikä hän uskaltanut katsoa taakseen.
Helvi näki hänen kääntyvän hiihtämään pitkin harjunselkää. Mikä uljas, kookas mies! Hartiat olivat pystyt ja selkä leveä, ja niskassa taittui musta tukka somiksi kiehkuroiksi. Tuommoinen tulikin miehen olla!
Hetken hiihdettyä Helvi puheli:
"Tämä oli vallan hauska sattuma… Kohdata ventovieras, joka auttaa pulasta… No, onpa minulla nyt retkeltäni kertomista…"
"Maksaako vaivaa puhua mitään?" kuuli hän Martin sanovan.
"Kuinka niin?"
Helvin ääni ilmaisi kummastusta.