— Mutta minä en usko, että hän tämän viimeisen asian vuoksi itsensä hukutti, vaan ehkä hän oli alkanut pelätä, että sillaikaa, kun hän linnassa yksin istuisi, voisivat vielä tulla päivänvaloon entiset synnit, jotka taitavat olla vähän raskaampia, eikä enää iljennyt näkösälle tulla… Salaperäinen oli sittenkin hänen kuolemansa niinkuin oli elämänsäkin ollut… Ei tiedä, menikö hän vahingossa jokeen vai tahallaan… Niin, ei sitä kukaan muu tiedä, mutta minä sen kyllä tiedän…
Näissä mietteissä Jussi pääsi Lampan rantaan, johon kiskoi veneensä, ja lähti nousemaan pihaan. Hiljaista näytti talossa olevan. Ketään ei näkynyt liikkeellä pihallakaan…
Jussi meni keskelle pihaa katsomaan ikkunan läpi, näkysikö patruuna konttorissa. Mutta tyhjää oli sielläkin.
Sitten hän huomasi Joonaan, joka ilmestyi tallista.
Jussi kertoi Joonaalle Santerin kohtalon. Mutta Joonaalle tämä uutinen ei näyttänyt tuottavan iloa eikä surua.
— Aika mökäle mieheksi! — mietti Jussi ja lähti konttoriin.
Mutta konttorin ovi oli lukossa.
Hän meni puotiin, jossa Tilta seisoi yksin tiskin takana silmät itkusta punaisina.
»Patruuna on tänä aamuna varhain lähtenyt etelään päin», selitti Tilta eikä sanonut tietävänsä hänen matkastaan mitään muuta.
Sikaarin hän antoi Jussille, ja Jussi kertoi Tiltallekin, kuinka
Santerin oli käynyt.