Kysymyksiä sateli joka suusta, eivätkä takimmaiset kuulleet mitä vanginkuljettaja lähellä seisoville selitti.
Jussi oli luikerrellut väkijoukon läpi ihan kärryjen viereen ja kuuli joka sanan.
»Virta oli niin väkevä, ettei mennyt kuin silmänräpäys, ennenkuin hän oli jo myötävirran puolella lauttaa, ja sitten hän oli jo kaukana, kun vielä vilahti harmaan kauhtanan lievettä veden pinnalle… Ei siitä olisi mikään ihmisvoima ehtinyt pelastaa… ja kova koski pauhasi alempana…»
Kaikki alkoivat nyt puhua yhtaikaa, ja joku naisenpuoli purskahti kimeään itkuun.
Tahallaanko meni vai tuliko vahinko?»
»Sitä asiaa minä en tiedä, mutta julma sillä oli ilme koko välin», vastasi vanginkuljettaja.
Ranta-Jussi ei joutanut sen enempää tiedustelemaan, vaan riensi mökilleen ja alkoi hommata itseään Ruotsin puolelle. Pian hän istuikin kaksitahoisessa veneessään Lampalle soutaen.
Siinä se nyt oli!
Jussilla oli ollut merkillinen aavistus mielessään, vaikkei hän ollut siitä puhunut. Koko ajan oli tuntunut siltä, ettei Santeri enää tulisi takaisin, vaikkei hän ollut sitä osannut sen tarkemmin selittää. Kerran hän oli ajatellut Lampan patruunallekin sanoa, mutta ei ollut kuitenkaan mitään puhunut…
Mitä nyt emäntä sanoisi? Mutta jäihän siihen talo ja ties kuinka paljon rahaa…