Ei öisin heiniä noudeta», vakuutti Jussi. »Santerin joukkoa se on… niin uskon…»
Hetken päästä kuului hyvin jo hevosen kävelykin ja rislan ritinä, kun se pakkasessa liitteissään rääkyi…
Saalkreeni ja Fynke kapusivat ihan ikkunan pieleen, paremmin nähdäkseen, sillä tie kulki ikkunan ohi…
Tulija oli jo lähellä, eikä hevosella ollut minkäänlaista tiukua, jonka puute myös oli tavallista tullikavaltajille. Korkea näytti kuorma olevan, ja mies istui kuin pilvissä sen päällä. Kävelyä hän ajoi ja oli tuossa juuri tulossa ladon nurkalle…
Silloin Jussi rykäisi.
»Mitä helvettiä sinä alat rykiä!» noitui hänelle Saalkreeni.
Silloin kulkija oli juuri vieressä ja istui selin latoon päin, mutta kaikki tunsivat aivan varmasti, että se oli Palomäen Santeri.
Saalkreenilla syhyivät jo kynnet, ja hän puhui hampaittensa välistä.
»Siinä oli ensimmäinen kuorma», sanoi Jussi hyvillään. »Puhuinko valetta?»
»Totta olet puhunut. Mutta eipäs muita kuormia tulekaan», epäili
Saalkreeni ja aikoi jo lähteä Santerin perään.