»Odottakaa hetkinen… kyllä ne tulevat, saatte paljon enemmän!» kehoitteli Jussi.
Ja kun he lakkasivat puhelemasta, kuului selvästi, että monella hevosella ajettiin Suomen puolelta päin.
»Nyt ne tulevat!» sanoi Jussi.
Nämä tulijat ajoivatkin hyvää juoksua ja olivat äkkiä ladon luona. Niillä oli matalammat kuormat, ja ajajat olivat nostaneet turkinkauluksensa pystyyn, niin ettei heitä tunnettu. Ei sanonut Jussikaan tuntevansa.
Heti kun viimeinen hevonen oli mennyt ohitse, yritti Saalkreeni lähteä, mutta Fynke kielsi, ettei vielä…
Molemmat olivat niin hyvillään, että vapisivat, ja Saalkreeni pisti setelirahan Jussin käteen — vaivain palkkioksi.
»Nyt ei muuta kuin hiihdätte suoraa päätä Lampan ladolle»… selitti
Jussi.
»Kyllä me tämän asian hoidamme!» vakuutti Saalkreeni.
Jussi rukoili vieläkin, etteivät vain hänestä mitään mainitsisi…
Kiireesti he ottivat suksensa ladon seinältä. Jussi lähti kovasti hiihtämään Suomen puolelle, mutta ilosta hytkyvin mielin samosivat tullimiehetkin, turkit auki reuhtoen, Lampalle päin suoraan, entistä suksenlatua noudattamatta.