Hän käveli makasiiniin, joka oli väylän rantaan vievän tien varrella. Siinä oli lattialla kattoon asti ulottuva pino tupakkamattoja ja toinen puisia savukelaatikoita. Tupakkatavaralla olisi ensiksi kiire — niin oli patruuna Santerille lähettänyt sanoja… sitten nisujauhoilla…
Hän järjesteli tavaroita makasiinissa ja oli syvissä mietteissä.
— Jos olisivat entiset ajat, niin kymmeniä kuormia saisi yössä viedä, — hän mietiskeli. — Mutta Lampan on syy, että tullihurtat ovat niin valppaita… Jos nyt tietävät — ja voivat hyvinkin tietää — että Lampalla on täällä tavaraa, niin vaikeaksi taitaa tulla poikkivienti isommissa erissä…
Mutta taas hän muisti miettimiänsä keinoja, hymähti itsetietoisesti ja saatuaan työnsä makasiinissa valmiiksi läksi ulos. Hän seisahtui nurkan luo ja katseli joelle ja Ruotsin puolelle päin. Jopahan näkyi joku hevosella-ajaja jäällä! Pitkin jokea ajaa huristi, että kavioiden kopse ja reenjalasten natina kuului selvästi, kun oli tyven ja kirkas ilma. Hän katseli Lampalle päin, jonka uhkea rakennus siinä kohosi korkealla joen törmällä uljaana kuin linna. Siellä oli Santeri tuntevinaan Saalkreenin, valppaimman ruotsinpuolen rajavartijoista.
— Mitä ne nyt siellä koko päivää jaarittelevat! — mietti hän, ja tyytymätön ilme tuli kasvoille ja suupieliin.
Kevein askelin hän sitten läksi nousemaan pihaan, meni rekivajaan ja alkoi valmistella isoa kuormareslaa kuntoon. Otti uudet teräksiset rekiraudat orrelta ja alkoi niitä sovitella jalasten alle. Puuhaili siinä, syvissä mietteissä. Ei kuullut sitäkään, että kaksi miestä, jotka olivat rannasta pihaan nousseet, nyt kävelivät rekivajan ovelle.
Siinä vasta Santeri heidät havaitsi. Hän jätti työnsä kesken ja virkahti miehille:
»Tulkaa sisälle!»
Toinen miehistä, Oinas-Matiksi nimitetty, oli vielä nuorenpuoleinen, vankan ja rohkean näköinen. Hän oli Palomäen torppari ja Santerin uskollinen ja paras kumppani tullikavallustoimessa. Mutta hänen seuralaisensa oli pienoinen, tummanaamainen, elähtänyt mies, jonka suu ja silmät aina näyttivät olevan naurussa. Häntä sanottiin kylän kesken Ranta-Jussiksi, ja hänellä oli mökki joen rannalla kappaleen matkaa Palomäestä.
Kun kaikki kolme miestä olivat päässeet Santerin huoneeseen, kysyi hän, tottuneeseen tapaansa kuiskaamalla: