Santeri hiipi hiljaa omaan huoneeseensa ja retkahti vaatteet yllään sänkyynsä, johon heti nukkui.
* * * * *
Hän heräsi siihen, että pihaan ajettiin parilla hevosella, ja tiu'ut ja kulkuset soivat niin, että nurkat helisivät.
Hän hyppäsi kuin orava vuoteeltaan ja riensi ikkunaan, joka oli pihan puolella… Oli jo iso päivä.
Hän säpsähti, mutta tointui merkillisen pian unen ja kohmelon vallasta. Ensiksi hän näki Saalkreenin ja Jönssonin, jotka virkamerkit rinnoillaan nousivat jälkimmäisen reestä. Toisessa reessä olivat olleet vallesmanni ja poliisi, jotka jo seisoivat pihalla.
Santeri pyyhkäisi hiuksiaan, hieraisi silmiään ja meni pirttiin. Hän arvasi, mitä varten tulijat olivat liikkeellä, ja omituinen säpsähdys, jonkalaista hän ei ollut ennen tuntenut, kävi hänen hermostonsa läpi.
Hän koetti tyyntyä, eikä hänen kasvoistaan nähnytkään minkäälaista mielenliikutusta. Se pelko, että hänet tai heidät kaikki oli tunnettu, ahdisti kuitenkin niin, että hän liikkeissään näytti hermostuneelta.
Vallesmanni selitti Santerille, mikä heillä oli asiana.
Tullimiehet, vallesmanni ja Santeri olivat menneet talon saliin isännän pyynnöstä. Vallesmannin puhuessa Santeri seisoi näennäisesti tyynenä, vaikka Saalkreenin ja Jönssonin vihaiset katseet tähtäsivät häntä kuin ahmaa puussa.
»En ole kuullut koko asiaa», vastasi Santeri hyvin kuivalla äänellä.