»Se on pitkä vale!» sanoi siihen Santeri.
Mutta näiden kuulemiensa johdosta arveli Jussi omana mielipiteenään, että Santerin pitäisi olla varuillaan… Ja jos hän, Jussi, nyt olisi Santerin sijassa, niin matkalle lähtisi…
Santeri ei väittänyt tätä vastaan, vaikkei toisaalta myöntänyt Jussin puhetta oikeaksikaan.
Siitä illasta alkaen hän kuitenkin aina makasi vaatteet yllään ja valveilla melkein koko yön. Reki oli myös valmiina pihalla ja oriilla valjaat selässä…
Hän pelkäsi nyt todenteolla, mutta ei saanut päätetyksi, lähteäkö karkuun vai eikö…
Niin kului joku päivä.
Mutta eräänä yönä, kun Santeri oli nukahtanut vuoteelleen, hän kuuli kolkutusta ovelta ja ääniä pihalta.
Kun hän sytytti tulen ja aukaisi oven, näki hän vallesmannin ja poliisin astuvan sisälle. Hän pysyi kuitenkin tyynenä ja kysyi, mitä olisi asiaa.
Vallesmanni selitti tulleen ilmi niin raskauttavia asianhaaroja, että hänen nyt oli pakko vangita Santeri, mahdollisen karkaamisen varalta näin rajamaalla.
»Vai niin», sanoi Santeri kylmällä äänellä, mutta levollisesti. »Tehkää tehtävänne! Tässä minä olen!»