Jussin piti selittää juurta jaksain kaikki mitä tiesi. Patruuna käveli edestakaisin poltellen sikaaria ja kysellen. Jussi istui konttorin pöydän päässä ja teki selvää kaikista tullikavallusasioista ja tästä viimeisestä ryöstöstä, josta patruunalle koitui niin suuri vahinko ja Santeri oli pantu kiinni.
»Kumma mies se Santeri, kun ei minua uskonut», puheli Jussi alakuloisella äänellä. »Minä kehotin lähtemään varalta pois… mutta hän ei uskonut, että saataisiin todistajia. Mutta kun se Jönssonkin pääsi todistamaan, vaikka luultiin, ettei pääse, niin kummako sitten oli…»
»Joo, mutta kun ne tulevat käräjille, niin eivät tiedä puoltakaan. Irti lasketaan Santeri… Odotappa, jahka välikäräjät tulevat», tuumi patruuna vielä toivoen.
Jussi näytti epäilevän.
»Ei sitä miestä niinkään tuomita siitä, mitä yksi ja toinen on ollut näkevinään», vahvisti patruuna omaa uskoaan.
»Kumma mies kuitenkin… Muita osasi toimittaa meren taakse, kun ymmärsi hädän tulevan, mutta itse ei älynnyt lähteä», sanoi siihen Jussi, äänessä epäilys.
Patruuna ei ollut kuullutkaan mitä jälestäpäin oli tullut ilmi, ei tiennyt, mitä Kolukankaan isäntä oli poliisitutkinnossa todistanut, eikä sitäkään, että Santerin kintaat olivat löytyneet tappelupaikalta. Mutta nyt sen Jussilta kuultuaan hän oli hyvän aikaa ääneti ja sanoi viimein:
»Jaa, mutta…»
Mutta siihen hän ei tiennytkään jatkaa. Käveli vain edestakaisin ja veti sikaarista savuja.
»Olisipa ollut se Rämä-Heikki joutilaampi mies linnaan kuin Santeri», sanoi hän sitten.