"Ja Eilako olisi hänen lapsensa?"
"Niin on sanottu, ja niin sanoo Eila itsekin…"
Samassa tuli Eilakin ulos kodasta. Pitkä puukko riippui hänen vyöllään, ja neljän tuulen lakki oli mukavasti kallellaan oikealla. Waltterista näytti niinkuin hänen silmänsä olisivat tulta iskeneet, kun hän kävi poronsa luo.
Lassi Holsteri talutti poronsa kodan luo, toimitti Waltterin valmiiksi pulkkaan istumaan, antoi hihnan käteen, opasteli vieläkin ja neuvoi.
Mutta Eila talutti poronsa sille tielle, joka lähti kodan luota suoraan koillista kohden, opasti jälelle ja hihkaisten hyppäsi pulkkaansa.
Silloin hellitti Lassi Holsteri poronsa, jota oli sarvista pidättänyt, ja pyrynä se karkasi Eilan poron jälkeen, jotta pulkka kohona hyppeli…
Pakkanen tuntui yltyvän, tähdet hyppelivät paikasta toiseen ikäänkuin lämmintä hakeakseen, ja revontulet roihusivat valjuina… Aamun vinkkaa ei vielä näkynyt… Lassi seisoi hetken kodan edessä, mutta kun Eilan poron kello lakkasi kuulumasta, meni hän sisälle ja arveli:
"Hyvinpä he näyttivät menevän. Notkea se olikin tuo herra… niinhän hän pysyi pulkassa kuin olisi ennenkin siinä istunut."
III.
Suuren, korkean tunturin puuton ja luminen laki välkkyy kuin hopeoitu kupooli revontulten ja tähtien valossa. Näyttää kuin siitä irtaantuisi loistavia kipunoita, jotka räiskien hajoavat kylmään avaruuteen. Taivaan rannat palavat kuin liekeissä, ja kummallisia valjuja, kalpean kellertäviä valonvinkkoja syttyy ja sammuu taivaan laella…