"Oli se vähä kummahko, ja aivan sattumalta sille jouduin. Toissa kesänä se oli. Menimme Torasjärvelle kalan pyyntiin, ja minun juolahti mieleeni, että menen yli Karhujupukan laen, jotta jos sattuisi kohtaamaan haukan pesiä… Karumallinen vaara se onkin, se Karhujupukka… Onko teistä kukaan sen laella käynyt?"
Ei ollut kukaan käynyt. Karhujupukan seutuvilla eivät porotkaan viihtyneet, se kun oli huono jäkälämaa, ja sen vuoksi oli vanhojakin miehiä, jotka eivät olleet käyneet Karhujupukalla.
"En minä semmoista vaaran lakea ole ennen enkä jälkeen nähnyt. Suuria paasia päällekkäin poikittain ja pitkittäin, ja semmoisia pimeitä vinkaloita ja loukkoja, että oikein vistottaa, kun menee. Minä yhtä solaa myöten kävelen ja luulen, että se toisessa päässä aukenee, niin ei muuta kuin sola alkaa kaveta ja painua syvemmälle ja pimenemistään pimetä… Vähän matkan päässä sola aukeni ja siinä istui tulen ääressä Kiveliön kävijä kaloja paistellen…"
"No voi saakeli… ei olla kuultukaan…"
"Minäkin säpsähdin ja ajattelin, että mitä tuo vielä tekee, vaan ei ollut milläänkään… Ei kysynyt, mihin olen menossa tai mikä minut sinne johdatti… Arveli vain, että 'sinä taidat olla sen Jouvi-lappalaisen poika'. Vastasin, että 'se minä olen ja lähdin tänne kotkan pesiä hakemaan'…"
"No mitä hän siihen?"
"Ei muuta kuin sanoi, että Tievavaaroilla hän oli nähnyt keväällä kotkia… Enkä minäkään sen enempää tiedustellut, vaan läksin samaa tietä takaisin… Mutta en ole kenellekään kertonut. Ajatellut olen, että jos pahana pitää, niin minkä vielä tekee…"
"Eipähän ollut meillekään milläänkään, kun kerran kohtasimme sydäntalven aikana hänet Saivovaaran kupeelta kuusimajasta nukkumasta. Antoi ryypyt, ei muuta."
"Siivohan se on mies."
"Niin näyttää, mutta on sillä semmoista villiä kiiltoa silmissään, että enpä minä hänen vihollisensa tahtoisi olla…"