"Kyllä siellä nuori mies toimeen tulee, kun oppii porolla ajelemaan eikä kursaile, jos yösija sattuu kolkompi", sanoi hän.
"Täytyy tottua."
Waltterin valtasi omituinen tunne, joka ei ollut iloa eikä surua; se oli kummallista uteliaisuuden ja pelon sekaista kuisketta, joka piti sydäntä rauhattomana. Hänestä tuntui niinkuin veturi ei tahtoisi oikein tehtäväänsä toimittaa, niinkuin vaunutkin olisivat vastahakoiset menemään tänne nietoksien ja vihaisen viiman keskelle…
Hän rohkaisi mieltään, veti naapukan korvilleen ja työntyi vaunusillalle. Tuuli oli nurja, ja vauhti viskoi hänen silmilleen lumihiutaleita. Kuu oli noussut, ja hän näki kahden puolen tasaisia, ikäviä maisemia, pientä kuusikkoa, joka näytti häpeävän surkeuttaan. Hänestä tuntui kuin vaivaisen, lumen peitossa olevan metsän läpi jo vilkkuisi viheliäisyys, kylmä ja nälkä, ja kuin tämä ympäristö olisi vain valju kuva siitä surkeudesta, johon hän oli menossa…
Mutta juuri silloin kiljui veturi, hihkaisi oikein voimiensa takaa, ja samassa vaivaiset metsät katosivat ja juna kiiti vankan kylän läpi, jysähti sillalle ja yli viuhahti. Waltterin alakuloiset ajatukset katosivat kuin tuuleen, ja suuri repäisevä tunne täytti hänen sydämensä…
— Tämä on sitä suurta Pohjolaa! — hän ajatteli.
Tuntui kuin vauhti enenisi, mitä likemmäksi maan pohjoisinta asemaa päästiin, — niinkuin olisi veturi koonnut viimeiset voimansa puskeakseen vauhdilla keskelle kinoksia ja tulenpalavaa pakkasta…
Hän näki edessään leveän, lumisen joen rannalla kaksi kaupunkia kuun kalpeassa valossa. Sieltä tuikkivat tulet ja pohottivat korkeat valkoiset kinokset. Tikoitettua tietä ajoi hevosia kahtaanne päin — olihan täällä liikettä niinkuin muuallakin. Samanlaisilta näyttivät ihmisetkin. Ei hän tavannut yhtään lappalaispukua, hyvinpuettua kansaa vain, joka haastoi selvää suomea…
Kaikki alakuloiset ajatukset katosivat, ja ennakkoluulot häipyivät. Hän antausi puheisiin, tiedustellen yhtä ja toista tulevasta matkastaan. Ei kukaan pelottanut, kaikki sanoivat: "Jaa… sinne menee, että vinkuu… hevoskyydillä ensin, porolla loppumatka…"
Hän otti ajurin ja ajoi kaupunkiin, jonka ainoassa ravintolassa aikoi levähtää yönsä ja varustautua tulevaa matkaa varten.