"Itä… itä… Kallelle te tuuri hauki!" ja meni kaloja kontista katselemaan.
Navetassa helähti rautainen lehmän kello pari kertaa ja kuin unen seasta vielä.
"Onko montakin lehmää?" kysäisin minä, kun sattui soma tilaisuus.
"On se vasikka neljäntenä. Mennä talvena täytyi paras lehmä lopettaa, kun katkasi jalkansa sileällä parrella."
"Sepä oli ikävää. Niinkö pieni tämä tila onkin?"
"Kyllä tässä hätähätön seitsemän, kahdeksan elättäisi, kun oikein tarkoin joutaisi joka kannikon niittämään…"
Isäntä on koko ajan tarkastellut minua, kai tehnyt johtopäätöksiään. Erittäinkin näkyy hän katselevan olallani riippuvaa laukkua, joka ei ole tavallisen eväslaukun näköinen. Ja minun olennossanikin on jotakin, joka on tavallisesta jätkästä poikkeavaa, vaikka pukuni ei suinkaan ole herrasmainen.
"Te taidatte olla metsänostaja", arvelee hän tutkimuksen tuloksena.
"No en minä juuri metsänostaja ole", vastaan vähä hymyssä suin.
Silloin näyttää hänelle selviävän asia. Ja melkein vapisevin äänin hän sanoo: