"Kyllä minä nyt arvaan ja tunnenkin. Te olette se varavallesmanni…"
"Niin olen…"
"Minä arvasin. Minulla on ollutkin niin painostava tunne koko viikon. Ja akka oli nähnyt pahoja unia näinä viime öinä. Oli nähnyt pirun häntä ahdistelevan…"
Samassa tuli pirtistä nainen, joka näytti olevan emäntä ja navettaan menossa. Hän oli laiha, mutta muuten terveen näköinen, ja liikkui erinomaisen liukkaasti. Kuultuaan, että me isännän kanssa juttelimme, seisahtui hän kuuntelemaan, ja päästyään asian perille pillahti hän itkemään ja nyyhki:
"Siinä se nyt oli minun uneni… siinä se nyt oli minun uneni… Johan minä sanoin sen sinulle, Heikki", ja itkien meni hän navettaan.
"Joko olette kauan asunut tätä taloa?" tiedustelin isännältä, päästäkseni muihin puheisiin.
"Kohta kolmekymmentä vuotta… No lähtekää tästä sisälle", vastasi hän ja näytti verrattain levolliselta.
Minä vakuutin, että minulla tässä päivänpaisteisella pihamaalla oli erinomaisen hauska istua pääskysten lentoa katsellen.
Talo oli kauniilla paikalla. Varsinkin miellytti minua ohivirtaava joki, joka saunan luona teki soman kosken, ja suuri sininen ja sileä järvi, jonka toisessa laidassa kohosi kaljupäinen jättiläisvaara. Me kuljimme isännän kanssa ympäri vainioita, kävimme saunan luona ja pienen, sievän kosken partaalla, johon muuan talon pikkupojista jo oli ehtinyt rautuja onkimaan.
Pellot näyttivät lupaavilta. Ohra alkoi juuri tähkää tehdä.