Ja Kenttäniva myytiin pakkohuutokaupalla. Lomma oli haalinut väkeä kokoon sen verran, että pystyttiin toimitukseen. Ei ollut kukaan halukas muuttamaan erämaahan, johon ei johtanut kuin vaivainen polku, ja sen vuoksi ei huutajia saapunut. Lomma tarjosi koko talosta tuhannen markkaa eikä kukaan halunnut antaa enempää.
Ja niin paukahti vasara, ja Lomma sai Kenttänivan tuhannella markalla.
Kun huutokauppa oli loppunut, Lomma maksanut huutokauppasumman, ruununvouti pannut palkkion tyytyväisenä taskuunsa ja kaikki mahdolliset kulut otettu huomioon, huomattiin että vielä velallisellekin oli jäänyt vähän yli viiden markan.
Silloin Lomma julisti:
"Jaah… minä en ole mikään julmuri, minä. Minä säälin sairasta miestä ja hänen perhettään… minä annan heidän toistaiseksi asua talossani, jos he noudattavat…"
Silloin nousi loukosta vanha, mutta vielä vankka äijä, löi nyrkkiä pöytään ruununvoudin ja Lomman nokan alla ja karjaisi:
"Köyhäinhoitoon on heidät vietävä ja aivan heti. Nytkään ei ole ollut moneen päivään muuta ruokaa kuin happamia kaloja. Sydämettömät julmurit! Tännekö tahdotte nämä raukat tappaa, kun ensin ryöstitte heidät…"
Se oli Kettu-Heikki, Kenttänivan lähin naapuri. Silloin ruununvouti ja
Lomma alkoivat hankkiutua taipaleelle.
* * * * *
He ovat nyt maan mustassa mullassa molemmat, sekä Kenttänivan Heikki että hänen emäntänsä. Vanhimmat lapsista ovat palveluksessa, mutta nuorimmat huutolaisina.