"Sinnepä sopisi ulosottomiehen mennä…"
"Vanhan vallesmannin, joka tässä piirissä oli neljättäkymmentä vuotta, ei ollut sinä aikana kertaakaan tarvinnut käydä kylässä. Kerran kuuluu huvikseen käyneen, ja vieraana oli pidetty. He pitävät siksi tarkoin huolta asioistaan, ettei sinne ulosottomies leikin pääse."
Niin kertoi Lauri.
Mutta eräänä kesänä, kun maanmittarilaskut päätöksineen saapuivat nimismiehen perittäviksi, huomasin minä, että Kuusirannan kylän kaikilta taloilta oli vaadittu, rajanaapureina ollen, maanmittaripalkkiota kultakin manttaalinsa mukaan. Perin pieniä olivat summat: miltä markka, miltä ei sitäkään.
Kuulutettuna maksupäivänä ei kuitenkaan saapunut yhtään kuusirantalaista suorituksille. Sieltä ei ollut kukaan käynyt kirkossa moneen viikkoon.
"No nyt jumal'auta päästäänkin, Lauri, Kuusirannalle", sanoin minä
Laurille eräänä aamuna.
"Niinkös? Mikä asiana? Jopa oli mainiota! Lähdemme heti, etteivät ehtisi tulla maksamaan", iloitsi Lauri ja niin hyvillään, että hyppeli. Pian me olimmekin taipaleella. Kuusirannan kylä on syrjässä maantiestä ja sivulla valtaväylän varrelta. Se on suuren vaaran takana, ison, kalarikkaan Kuusijärven rannalla. Tie sinne erkanee valtatiestä Nippikallion luona ja soita kierrellen ja vaaroja vältellen johtaa sieviä maita pitkin kylään.
"Nyt ne pelästyvät, etteivät saata öitänsä nukkua. Niitä pitää oikein nylkeä; he ovat itse hävittömiä koronkiskureita, ja monta heistä sanotaan varkaiksikin", kehoitteli Lauri. "Joutavatpa kulumme maksamaan", tuumasin. Mutta Lauri oli niin peräti hyvillään, että hytkyi. "Kerran minunkin täytyi turvautua tänne Kuusirannalle. Lainasin täältä — siltä rikkaalta Aaron Jussilta — kolmesataa markkaa. Annoin velkakirjan. Kahden viikon päästä sain rahat kokoon ja maksoin takaisin, ja tämä juutas peri siltäkin ajalta täyden koron… Siitä minulla on jäänyt niin hirmuisen paha sydän sitä miestä kohtaan, että…"
Olimme jo saapuneet lähelle kylää, sillä puiden lomitse vilahteli järven sileä pinta, ja ennenkun arvasikaan oli siinä kyläkin edessä.
Useimmat talot olivat maalaamattomia, mutta muuten siistiä. Pellot olivat sievissä saroissa, kivet raunioihin asetettuina. Kaikista merkeistä päättäen olivat kuusirantalaiset ahkeraa ja toimeliasta väkeä. Kylässä oli yhteensä kahdeksan verotaloa. Mökkejä ja torppareita oli sitäpaitsi melko määrä kylän laidassa mäen päällä.