Ja koko ajan kun kirjoitin, päivittelivät he sitä, että kun eivät olleet tienneet… Varpulan ukko, joka oli kylän vanhin isäntä, muisteli olevan kuusikymmentä vuotta aikaa siitä kun vallesmannilla oli ollut tähän kylään asiaa.
"Opiksi tämä oli meille kaikille. Mutta kuka sen arvaa että maanmittarillekin… olisihan tuo maksettu, jos olisi tietty", puheli Laukkalan isäntä.
"Tästä asiasta on kirkossa kuulutettu ja vissiksi päiviksi määrätty vallesmannille maksamaan. Miksette käy kirkossa? Oma asianne", vastaili heille Lauri.
"Eihän sitä jaksa joka sunnuntai kirkossakaan käydä."
"Oma asianne! Ei tässä kylässä muuta vahinkoa tapahdukaan", rähisi
Lauri yhä.
Kun sitten Laurin kanssa ajelimme kotia päin, virkkoi hän ikäänkuin puoleksi moittien:
"Mahdoit oikein nylkeä niitä lurjuksia…! Paljonko otit vaivoistasi kultakin?"
"Neljä markkaa…"
"Neljä! Lempo, jos minä olisin ollut, niin neljäkymmentä olisin ottanut… Sinä olet kumma mies… Tämmöistä tilaisuutta ei koskaan enää satu."
"Kyllä minäkin niin luulen."