Hänen näytti olevan vaikea jatkaa, ja kun katsoin häntä suoraan silmiin, punastui hän korviin asti. Erittäin hyvin ja siististi oli hän puettu, kuten yleensä peräpohjolaiset, ja sinisen harmaa huivi sopi hänen kasvojensa väriin.
"Vai Isossa-Anttilassa. Se taitaa olla rikas talo?"
"Kyllä niin sanotaan… ja toista rikastuvat. Kirkkoväärti sanoi tuonnottain, että Anttilan ukko oli epäilemättä rikkain mies koko seurakunnassa."
"Saattaapa niin olla… olen minäkin samaa kuullut…"
Hetken me olimme äänettöminä kumpainenkin.
Vihdoin sanoi hän melkein kuiskaamalla ja punastui taas kovasti:
"Minä tahtoisin kahden kesken puhutella vallesmannia."
Suljin muihin huoneisiin vievät ovet ja kävin uteliaaksi. Tämähän tuntui oikein romantilliselta. Pakana, kuinka kaunis hän olikin, tuo tyttö!
"Kyllä kai vallesmanni on kuullutkin, kuinka minulle on käynyt", aloitti hän nyt, mutta pillahti samassa itkuun.
"Ei, en minä ole kuullut. Istukaa nyt, koettakaa rauhoittua ja kertokaa, kuinka teille on käynyt", koetin sanoa hänelle ystävällisesti ja aloin aavistaa asiaa.