Mutta hän ei uskonut.
Määrättynä päivänä panin kaksi poliisikonstaapelia noutamaan "Hurraa" kievariin, johon uteliaita oli kokoontunut piha puolilleen. Tappelutta oli Sakke "Hurran" antanut monen todistajan läsnäollessa. Mutta kovat olivat olleet uhkaukset, ja linnaa oli luvannut meille kaikille. Ja aikonut oli lähteä tuomareita puhuttelemaan ensiksi.
No, niinpä niin. Kestikievarin pihalle talutettiin "Hurra", ja huutokauppa alkoi…
"Paljonko tarjotaan?"
Ei kuulunut hiiskaustakaan, vaikka joukossa oli varakkaita talokkaitakin.
"No… tarjotkaa, miehet… hyvä on hevonen ja komea ja lihava…
Paljostako aletaan?"
Siinä näkyi olevan joukossa Maksniemen Viljaamikin, itsellismies, mutta varakas ja säästäväinen ja aika taitava hevoshuijari. Hevoskaupoilla sanottiin hänen rikastuneenkin.
"Olkoon neljäsataa markkaa", kuului vihdoin Viljaamin ääni väkijoukosta.
"Neljäsataa… neljäsataa markkaa… neljäsataa ensimäinen… neljäsataa toinen kerta… jopa menee liika halvalla noin pulska ja hyväikäinen hevonen… pankaa lisää… neljäsataa… neljäsataa toinen kerta… soo, pojat… eikö hevosen tarvitsijoita olekaan… neljäsataa… jo menee… ja neljäsataa kolmas kerta!"
Ja vasara paukahti pihalla olevaan kärrynrattaaseen.