"Oma hevoseniko minun siis pitää ostaa… vaan minä näytän, että…"
Lautamieskin koetti Sakelle asiaa selittää. Vihoviimein näytti hän käsittävän, ja kiukkuisena ja raivoissaan löi hän pullottavaa poveansa kämmenellään ja kiljaisi:
"Sen minä sanon, että pois minä hevoseni semmoselta lurjukselta otan, vaikka kymmenentuhatta maksaisi… Mutta senaatissa minä käyn… täällä on vielä lantinjäännöksiä jälellä!"
Ja hän löi toisen kerran povelleen. Hyvästi jättämättä hän lähti.
Maksniemen Viljaami antoi "Hurran" takaisin kuudellasadalla markalla, — ei penniäkään siitä helpottanut.
Ikuisen vihamiehen sain minä Sakari Viklundista. Monta vuotta olemme "Hurran" takia käräjöineet. On käyty kihlakunnassa, kuvernöörissä, hovioikeudessa ja senaatissa. Varmaan on "Hurran" juttu tullut Sakelle maksamaan kauniit summat, kun on käyttänyt monta asianajajaa.
Nyt hän kuitenkin on herjennyt käräjöimästä, mutta joka kerta kun tulemme vastakkain, katselee hän metsään päin eikä ole minua näkevinäänkään.
"Hurra" hänellä vielä on, ja yhtä ylpeästi, yhtä pönäkästi ajelee hän kylän läpi kuin ennenkin.
KÄRÄJILLÄ
Ruununvouti sattui juuri maantientarkastuksen aikana olemaan liikkeellä piirissäni.