"Niin, niin, mutta eihän tässä ole ojatkaan oikein hyvät", väitti ruununvouti.
Ajettiin eteenpäin.
"Tässä taas on monta tieosaa, joihin ei ole mitään pantu. Kenen nämä ovat?" huusi hän taas meille.
"Nämä ovat savukyläläisten teitä", kiljui Lauri vastaukseksi.
"Heidät on myöskin haastettava. Sellaisia hunsvotteja! Onko kumma, että täällä ovat tiet huonot ja leikkaukset sinne tänne nojallaan! Tämmöinen oorninki ei passaa", pauhasi hän, kääntyen kieseissään meihin päin.
Me kuuntelimme äänettöminä. Mitäpä siihen olikaan sanomista!
"Ja muuten… minulta unehtui sanomatta… on jokikinen, joka ei ole tietänsä korjannut, haastettava käräjille… Ja yleensä saan minä muistuttaa sekä vallesmannia että lautamiestä tarkoin noudattamaan lakia ja asetuksia maanteitä syynätessä… Olen kuullut… minulle on varmalta taholta kerrottu… että te ette ole millännekään… juotte kahvia melkein joka mökissä, ja kuuluu välisti olevan viinaakin matkassa… Mitä semmoisesta syynistä tulee… Minä muistutan nyt viimeisen kerran…"
Hän tempasi kiukkuisesti ohjista eikä, tolvana, sanonut hyvästiäkään.
Minä aioin huutaa jälkeen, että ottihan Eno-Sakerikin ryyppyjä… hittoko siinä on, ettemme mekin saa maistella, koska ystävällinen mies tarjoaa.
"No nyt tulee käräjä-asioita… jumaliste… monta kymmentä", arveli
Lauri naureskellen.