— Vai Helsingistä te, aloitti Eino.
— Niin, sieltä. Vaikka en tosin syntyisin. Sytytettyään tupakan hän jatkoi:
— Keski-Suomesta olen. Mutta naimisiin mentyäni ja perheen lisäännyttyä oli minun pakko sieltä siirtyä. Mäkitupalaisen poika olen ja palkkatyöläisenä olen hamasta lapsuudestani itseäni elätellyt. Kotipuoleltani siirryin työnpuutteen tähden pääkaupunkiin, ja sieltä saan samasta syystä lähteä vähän väliä maaseudulle.
— Niin, vähissähän ne sielläkin ovat työt ja huonoa joka alalla. Sieltä Helsingistähän minäkin. Työnpuutetta ja monta muuta kovaa olen saanut kokea. Sain nyt sen verran kokoon varoja, että pääsin edes vähäksi aikaa maalle. Eihän sitä meikäläisen kannattaisi kesälomaa pitää, mutta kun täytyy taudin vuoksi.
Taas palasi emäntä pirttiin. Jeremias oli jo noussut lähteäkseen, samoin Eino. Emännälle hän sanoi:
— Käyn hiukan tuolla kävelemässä. Palajan siksi kuin Heikit kotiin tulevat.
No, pistäydyhän samalla Järvenpäässä, Amaliaa tervehtimässä.
Rakastaahan se sinuakin, hahahaa! pisti emäntä pirullisesti.
II
Miesten saavuttua järven rantaan lykkäsi Jeremias veneen vesille ja hypähti siihen. Eino jäi rannalle seisomaan hajasäärin, ajatellen äskeistä veneen rantaan tuloa, jota hän oli niin innokkaasti tähystellyt.
— No, heipä hei, virkkoi Jeremias tarttuen airoihin, ja vene alkoi hiljalleen liukua vastaista rantaa kohti.