— Et sinä sillä tavoin voi meitä elättää! Rehellisesti koeta. Mene ennemmin vaikka pyytämään…
Jeremiaan otsa vetäytyi ryppyyn ja hänen silmänsä välähtivät uhkaavina. Sitten hän äännähti kolkosti:
— En. Kerjuulla en enää aio itseäni enkä teitä elättää! Jo koetimme sitäkin. Tiedän miltä se tuntuu. Armopaloihin en tyydy. Se ei sovi minulle. Se on niin raukkamaista. Nöyrtyä, ryömiä, rukoilla ja madella toisten jalkain juuressa! Miksi? Kun minulla on yhtäläinen oikeus elää kuin kellä tahansa! Ei! Armoilla en rupea elämään. Tähän asti en ole oikein ollut selvillä siitä mikä minä olen. Ihminen! Miksi siis minun täytyy kitua, kärsiä ruumiin ja sielun tuskia. Miksi? Maailmassa on ottamista, ja minä otan, otan!
Viimeiset sanat hän lausui jo melkein raivoten, niin että Maria säikähti ja irroittautui. Mutta samassa hän uudelleen heittäysi Jeremiaan rinnoille ja rukoili:
— Älä mene! Jää kotiin, rakas — rakas! Epätoivoisina huudahduksina tulvivat sanat hänen huuliltaan.
Miehet jo pelkäsivät, että pian heräävät koko talon asukkaat. He siirtyivät mitään puhumatta eteiseen.
Jeremiaskin tyyntyi. Mutta hänen kasvonsa vääristyivät tuskasta. Ainaiset pettymykset, kärsimykset, niiden synnyttämä katkeruus ja viha, toverien soimaus, hänen oma lupauksensa, nälkäkuoleman pelko — kaikki oli kietoutunut hänen sisimmässään sekavaksi vyyhdeksi. Ja nyt hänen koettaessaan sitä selvittää sotkeutui se entistä enemmän. Hänen rinnassaan poltti, riehui ja raivosi kuin myrskyävä meri. Siksipä hänen kasvojensa entinen tyyni ja hellä ilme oli muuttunut kauhistuttavaksi. Ja kun Maria uudestaan katsoi miestään rukoilevasta kasvoihin, oli hän toistamiseen peräytyä.
Huomattuaan Marian kauhun koetti Jeremias kaikin voimin tekeytyä tyyneksi. Ja ääntään hilliten ja Marian hiuksia silitellen hän lausui väräjävästi:
— Älä ole huolissasi! Aamulla palaan. Ja silloin meillä on ehkä ruokaa ja muutakin. Näyt olevan kovin väsynyt. Mene levolle, mene, rakas. Ja — hoida ja viihdyttele lapsia…
Hänen viimeiset sanansa olivat katkonaisia, ja kuumat kyyneleet virtasivat hänen poskillaan.