— Eino, sinä tiedät, etkö tiedäkin, että hän… Muistathan sen yhden yön… Sinä näit… Etkö nähnyt? Sano! Minä annan hänelle haasteen! — Olipa hyvä, että satuit tulemaan näille maille.
— Haasteen! Mutta onko sinulla muita todistajia?
— On ainakin kaksi.
— Ketä?
— Virtasen vanha Eeva ja Monosen tyttö, Elli.
— Eeva ja Elli, toisti Eino matalasti. — Luulen, etteivät he ainakaan kaikkia tietämiään kerro. Pitäisi olla varmempia todistajia. Mutta pahoin pelkään, ettei sinulla ole.
— Mutta olethan sinä!
— Minä. Yksin. Se ei hyödytä, täytyy olla vähintään kaksi.
— Mutta minä olen puhutellut Eevaa ja Elliä, ja he sanovat puhuvansa kaiken minkä tietävät.
— Mahdollista sekin. Mutta kuitenkin uskallan sitä epäillä.