— Valita papille siitä. Eihän ole minun syyni, että sinulla on akka ja lapsia.
— En sitä sinulle valitakaan, sanoin vain vertailun vuoksi.
— Jaskalla on kai nälkä, koska on niin äreä, pisti taas eräs.
— Kun on märkä, niin pankoon kuivamaan, lasketteli toinen.
Jaska ei ollut kuulevinaankaan, käänsi päänsä pois ja katseli kuvaistaan lätäköstä. Hän oli todellakin kurjan ja kauhean näköinen, ja häntä olisi luullut jo viisikymmenvuotiaaksi, vaikka hän vasta oli kolmenkymmenenkolmen. Kookas ja kumaraharteinen hän oli, kämmenet leveät kuin karhulla ja käsivarret paksut kuin tukki. Hän oli huomattavasti jykevämpi kuin toiset, vaikkeivät hekään olleet mitään matopoikia. Katse oli tuima, läpitunkeva. Nyt, kun hän oli laihtunut kovasta työstä, kuumuudesta ja ravinnon puutteesta, näytti hän karkeine parransänkineen julmalta.
Toiset kun tiesivät hänen luonteensa, ettei hän työtovereihinsa hevillä suutu, vaikka siltä näyttää, uskalsivat häntä pistellä, vieläpä hänen kanssaan kinastellakin.
Toiset miehet hivuttivat taas erästä kiveä rakennukseen, mutta kun se ei oikein ottanut luistaakseen, voimaa kun oli vähän ja oikea voimapatteri seisoi lätäkön luona itseään katsellen, niin ärähti eräs miehistä:
— Älä siellä peilaile kuin pahat akat, vaan tule auttamaan!
Tällöin hengähtivät kaikki toisetkin. Jeremias katsoi kelloa ja virkkoi:
— Oo, kellohan on jo yksi.