— Ostakaa puodista mennessänne vaikka karamelleja — minun rahallani.
— Kyllä meilläkin sen verran rahaa on, ehätti Jaska. — Meneväthän ne meirän pennimme väliin turhempaankin.
— Niin no. Kuinka itse haluatte, mutta kunhan vain viette.
— Kyllä vierään, vakuutti Jaska.
— Kyllä, kyllä, pääsi toisiltakin.
— Minä myöskin lähetän jotain, virkahti Eino.
— No, ei sen niin väliä. Eihän teidän toisten tarvitse — minun lapsieni tähden.
— Lähetän minä, intti Eino. — Käynpähän sitten kerran heitä katsomassa ja kysyn, mille ne maistuivat.
— Terve tuloa vain, kun Helsinkiin tulet. Tarjotaanhan siellä kuppi kuumaa, ellei muuta ole. Sen verran sitä kuitenkin löytyy, vaikka köyhäkin koti on, jos vain minä vielä kynnelle kykenen.
— Vähät siitä, mutta onhan hauska tavata tuttavia, sanoi Eino yksikantaan.