— Enhän minä, hyvä mies, sitä sinun syyksesi väitäkään! Mutta jossakin se syy vain on, sen käsitän.
— Kunpa se olisi ainoa epäkohta tässä yhteiskunnassa, huoahti Jeremias, — kunpa olisi ainoa! Mutta niitä on paljon — ja paljon pahempia. Yhteiskuntataloutta hoidetaan huonosti ja väärin, sen kyllä ymmärrän. Rahat eivät riitä hyödyllisiin, mutta kyllä hyödyttömiin, vieläpä vahingollisiin, kansalle turmiota tuottaviin laitoksiin ja tarkoituksiin.
— Taasko sinä sitä sosialisteilta oppimaasi virttä vetelet.
— Itsehän aloitit.
— Mutta eihän ollut tarkoitukseni saada sinua sellaiseen ääneen.
— Vaan tapasi mukaan morista —! Minkähänlaisen älinän sitä pitäisit, kun olisit oikein rentun miehen akka. Kiitä että olet saanut tällaisenkin.
— Kyllä sinulla jumala paratkoon on tuota itserakkautta — no on!
Sanon minä sen!
— Kessäpä sitä ei olisi. Mutta palatkaamme äskeiseen. Toivon, ettet aina pistelisi minua sillä sosialistisanalla. Ja muuten voin sinulle sanoa, että kun paranen ja pääsen työhön, niin aion yhtyä ammattiosastoon. Huomaan, että olen jo liian kauan ollut sieltä poissa — eikä…
— Herra siunaa! No kaikkea sitä täytyy kuulla, keskeytti Maria.
— Nyt sen kuulit! Ja se saa loppua siihen!