— Mutta herran nimessä, mitä sinä oikein ajattelet?
— Johan sen sanoin.
— Johan sanoit, johan sanoit, tuskitteli Maria. — Mutta tiedätkö mitä isäntä sanoo, kun saa tietoonsa sen? Heti paikalla saamme muuttaa, siitä olen varma! Ja talvi tulossa! Voi taivas! Silloinhan olemme hukassa!
— Emme pahemmin kuin nytkään, sanoi Jeremias yhä edelleen pysyen tyynenä.
— Vai ei pahemmin, jamasi Maria. — Niin, no!
Eipä juuri! Eihän se paljaan taivaan alla olo sanottavasti kurjuutta lisää — eihän? Tiedätkö sinä, kuinka huonolla kannalla asiamme nyt ovat? Voin sen sanoa: kahden kuukauden vuokra on maksamatta, kaikki mikä suinkin on joutanut, on pantissa, puut lopussa, vaatteet riekaleina, eikä talossa ole edes sormenpään kokoista leivänpalaa! Elleivät lapset, jotka nyt ovat kaupungilla kerjuulla, elleivät he mitään saisi, niin iltasetta saisimme ruveta maata! — Niin ovat asiamme. Mutta sinä vain pysyt tyynenä.
— Turha suunsoitto, riehuminen ja hätiköiminen eivät hyödytä. Sanoit "tyynenä" — hm. Suuret meretkin voivat toisinaan näyttää tyyniltä, kun katselemme niiden pintaa. Mutta samalla aikaa ne saattavat syvemmällä virrata vimmatusti, jopa myrskytäkin.
— Ettäkö sinunkin sisimmässäsi riehuisi? Pyh! Kaikkea vielä. Sinä et osaa raivota et ulkonaisesti etkä sisällisesti; tunnenhan minä sinut, sinä lauhkea lammas!
— Et tunne, vaikka luulet tuntevasi ja vaikka olemmekin jo toista kymmentä vuotta yhdessä olleet. Ellen minäkään voi sanoa sinua aivan tarkkaan tuntevani: tiedänpähän vain, että olet vaimoni, omanvoitonhimoinen ja oikukas nainen, ja niitä ominaisuuksia lienee jonkun verran joka ihmisessä. Ihminen on sitä paitsi luonteeltaankin kehittyvä ja muuttuva. Siihen vaikuttavat olosuhteet ja se ympäristö, jossa hän elää. Sen olen huomannut. — Sinä et ole voinut tutustua minun sisäiseen mieleeni. Siihen ovat olleet vaikuttamassa monet syyt. Ensiksi, minä olen mies ja koetan mahdollisimman paljon hillitä tunteitani. Jos tietäisit nytkin, mitä minä sisimmässäni tunnen, niin et puhuisi noin ärtyneesti. Ymmärrän ja myönnän, että puute ja kärsimykset katkeroittavat mielen ja tekevät ärtyisäksi — siksi en sinua siitä soimaa — mutta sanon kuitenkin, että meidän tulee hillitä kaikkea sitä, mikä meissä on eläimellistä, sillä olemmehan ihmisiä, se meidän tulee ennen kaikkea muistaa. Ja enkö minä ole aina koettanut parastasi, enkö ole ollut hyvä sinulle ja hellä lapsiemme isä? Enkö?
Maria häpesi ja vaikeni.