— Ka, terveinähän ne muut — minkä minä noita jalkojani olen vähin potenut. Se kihti riivattu kun istuu niissä ja mojottaa.
— Sairaus ei ole hauskaa, olkoonpa se mitä laatua tahansa.
— Eipä ei. Tuota noin — mitä minun pitikään kysyä — aiotko sinä täällä tänä kesänä töihin tarttua?
— Eiköhän sitä lie jotain kopisteltava, jos sattuu saamaan. Lepäämäänhän minä oikeastaan tulin, mutta kun rahavarani eivät ole kovin suuret, niin…
— No, ehkä sitä meilläkin taas jotakin maalattavaa on. Sovit vain ukon kanssa, kun kotiin tulee. Tulehan katsomaan minkälaisiksi lapset ovat tahrineet sinun viimekesäiset työsi.
— Niinhän ne lapset, virkahti Eino, nousi, sytytti paperossin ja astui emännän jäljessä kamariin. Tämä oli pienehkö, yksinkertaisesti kalustettu huone, jonka seiniä koristivat Einon tekemät maalaukset.
Oli hetkisen äänettömyys. Sitten Eino virkahti äkisti:
— Entäs käykö poika-Heikki öisin kotona?
— Ka, kotonahan se, pääsi emännältä epämääräisesti. — Kauankos hän tätä väliä pyörällä pyyhkäisee.
— Todellakin, hänhän on mainio pyörämies.