— Eiköhän jatketa matkaa? Vastaamatta kääntyi Einokin ja alkoi astella Jeremiaan rinnalla.
— Mutta jospa niissä arkuissa ei ollutkaan ruumiita, sanoi Jeremias, heidän hetkisen käveltyään.
— Oli, sen tiedän. Ne ovat olleet köyhiä ja patologissa leikattavana. Niin niitä hautaan viedään, ellei kellä ole omaisia, jotka heidän hautauksestaan huolehtisivat.
Taas he kulkivat vähän matkaa vaiteliaina. Sitten Jeremias käänsi äkisti päätään aikoen sanoa Einolle jotain. Mutta tällöin Eino tunsi Jeremiaan hengityksessä voimakkaan alkoholinhajun. Hiukan ällistyneenä hän katsoi Jeremiasta ja virkahti:
— Mutta sinähän löyhkäät väkijuomille.
— Ehkä vähän.
— Vai kannattaa sinun juodakin!
— Minunko? Ei, ei minun kannattaisi, mutta kun ilmaiseksi saan, niin…
— Ilmaiseksi?
— Niin. Minulla on eräitä tuttavia, tuolla Punavuorella. Ne pojat, ne sitten juovat joka päivä.