— Taidat olla aika hiprakassa, vaikk'et siltä näytä — ja siksi puhut noin. Eiköhän sittenkin olisi parasta, että heittäisit tuon juomisen. Silloin saisit työpaikankin paljoa paremmin.
— Saa sitä rahaa muutenkin eikä vain työnteolla! On täällä Helsingissäkin paljon sellaisia, jotka elävät ilman työtä — tarkoitan köyhiä niin kuin minä ja moni muu — mutta tulevat toimeen kuin — mitkä sanoisinkaan…
— Tarkoitat kai noita kaikenlaisia markkinahuijareita, kortinpelaajia, varkaita, roistoja…
— Niitäkö lienevät.
— Ettäkö aiot lyöttäytyä heidän joukkoonsa?
— Enpä tiedä, vaikka…
— Mies, sinä et ole järjissäsi, sanoi Eino pysähtyen samassa.
He olivat tulleet Einon asuntotalon kohdalle, jossa piti erota, mutta jäivät vielä kuitenkin siihen tarinoimaan.
— Vai sellaisia olet ajatellut, jatkoi Eino äskeistä ajatustaan. — Sitä en olisi sinusta uskonut. Varmaankaan ne, joiden luota nyt tulet, eivät ole kunnon ihmisiä.
Jeremias vavahti, mutta samalla hän tekeytyi tyyneksi, aivan kuin tuo sana "kunnon ihmisiä" ei olisi häneen lainkaan vaikuttanut. Eino sen kuitenkin huomasi ja jatkoi: