— Perttu hoi! Nousehan ryypyille! huusi Tanu. — Peijakas, kun unohdimme parhaan miehen. Hei, Perttu! Kuulitko!
Hän oli todellakin helteen ja pullonsisällyksen vaikutuksesta nukahtanut ja kähmi nyt öristen ylös.
— Mikä siellä on hätä?
— Tule ryypyille!
— Enpä välitä nyt. Minulla on itsellänikin. Kyllähän te miehissä ne vähät juotte.
— Kyllä niin, mutta ajattelin, ettei se tuohesta ole sinunkaan suusi.
— Ei niin! Ja hyvähän tuo on, että muistitte minuakin raukkaa…
Viimeiset sanat tulivat laulamalla.
Miehet muuttivat puheenaihetta, ja jokaisen kieli alkoi laulaa entistä ehommin. Pohmeloisiin päihin oli tuo vähäinenkin juoma vaikuttanut, niin että he olivat jo hienossa hiprakassa. Perttu asettautui taas entiseen asentoonsa ja lauloi:
"Yhdeksän vanhana kotoani läksin. Oliko se vieläkin aikaista —"